Näyttää: 21 - 30 of 51 tulokset

”Seksi on perustarve”

” Ennen ajattelin että minä nyt en vaan ole seksuaalinen ihminen, enkä petä (vaikka toinen petti, jäi kiinni, oli kaikin puolin huono kumppani henkisen ja fyysisen väkivallan mestari). Vaan kun tuosta suhteesta lähdin, aikani parantelin haavojani, niin jo vain löytyi hyvinkin seksuaalinen ihminen tästä yksilöstä! Ja aikansa kun tutustui itseensä, …

”Mihin minä edes tarvitsisin parisuhdetta?”

Olen noin kolmikymppinen nainen. Ympärilläni arki, jossa käyn töissä, koti, josta maksan vuokraa, harrastuksia, joita harrastan ja ystäviä sekä läheisiä, joiden kanssa vietän aikaa, sitten kun siltä tuntuu. Seksuaaliset tarpeet tyydytän itse tai sitten satunnaisilla kumppaneilla. Minulla on muutama vakituinen ihminen, joiden kanssa harrastamme säännöllisen epäsäännöllisesti seksiä. Irtosuhteita en juurikaan …

”En voisi kuvitellakaan, että asuisimme yhdessä”

Liian usein me valitsemme itsellemme sopimattoman tavan elää. Oli nainen, joka rakastui mieheen. Molemmilla lapsia edellisestä liitosta. Heidän mielessään parisuhteeseen kuului se, että jossain kohtaa olisi yhteinen koti. Heillä se tapahtui vieläpä nopeasti. Ilman sen kummempaa miettimistä, että voisiko olla parempi valita toisin. Sen jälkeen alkoi vaikeudet. Rakkaus alkoi hiipua …

”Ero antoi minulle aikaa ja mahdollisuuden olla nainen ja miehelleni tilaisuuden olla isä”

”Minun kohdallani lähteminen oli se ratkaisu. Se pakotti lasten isän ottamaan vastuuta lapsistaan ja opettelemaan isyyttä. ”Mutta kun mulla on tää reissutyö,” mies selitti. ” Sulla on kaksi lasta ja sä järjestät työsi sen mukaisesti,” minä jyrähdin. Lastenvalvoja, mies itsekin, oli tukenani, kun miehelle selitettiin, millaista vastuuta lasten siittäminen tarkoittaa. …

”Tein elämäni suurimman virheen, kun lopetin välittämästä lapsistani”

”Olen huono ihminen. Sanon heti suoraan ja rehellisesti, että olen hieman humalassa tätä kirjoittaessani. Se auttaa uskaltamaan kirjoittaa tämä tarina sinulle. Täytin viime vuonna viisikymmentä. Minulla on kaksi lasta, joihin katkaisin lähes kokonaan yhteyden erotessani. Erosin, koska olen alkoholisti. Hallitsin viinan juomisen työni vuoksi arkisin, mutta join joka ikinen viikonloppu. …

”En ole koskaan pettänyt, sillä pahimmillaan pettäminen rikkoo ihmisen”

”Olen lukenut tältä ja monelta muulta sivustolta pettämisestä tekstejä. Yllättävän usein tarinoissa toistuu sama teema, joka on, että pettäminen olisi seuraus, eikä syy. Pettämistä selitetään jollain selittävällä tekijällä. Tämä hämmästyttää, sillä minulle pettäminen on aina oma valinta. Ymmärrän syitä, että miksi pettämiseen ajaudutaan ja että miksi sitä tapahtuu paljon, mutta …

”Vähemmästäkin olen katkera”

Alla oleva esimerkki on eräästä saamastani kommentista Esimerkki on parisuhteesta, joita on aivan liikaa. Suhteita, joissa annetut roolit on omaksuttu kritisoimatta ja annettuna. Lisääkö tämä ihmisten hyvinvointia? Ei lisää. Onko tämä kuvaus tasa-arvoisesta parisuhteesta? Ei ole. Viimeinen kysymys sisältää ajatuksen, jota ei saa ääneen sanoa ilman seuraamuksia. Miksi tämä on …

Sinnitellen elämänsä loppuun saakka?

Sinnittelin 20 vuotta ja sitten mies ymmärsi lähteä, koska minä keksin yhäkin tekosyitä olla lähtemättä. Mieti, jos heräisit joka aamu lähteäksesi töihin, jota olet viimeiset vuodet vihannut. Teet sitä vain siksi, koska olet selittänyt itsellesi, että sinun on pakko. Ei ole olemassa vaihtoehtoa. Lopulta sinä alat tottua siihen, että sinun …

Kannattaako tunnustaa jos pettää?

Tätä kysymystä kysyi muun muassa Samuli Putro sanoittamassaan laulussaan vuosituhannen vaihteesta. Ei kannata. On sanonut moni tekstieni kommenttikentillä. Ehkä enemmän niin, että moni ei haluaisi tietää, sillä mitä ei tiedä, niin sitä ei ole tapahtunut. Moni on kirjoittanut myös, että kertominen on itsekästä ja julmaa, koska se pakottaa puolison tekemään …

”En ole vaimomateriaalia”

”Olen nainen, jossa on potentiaalia vaikka mihin. Eikä pelkästään potentiaalia, sillä minä olen monia asioita. Monelle liikaa, ja silti kuitenkin aivan liian vähän. Olen kärsinyt alle kouluikäisestä asti mielenterveysongelmista, jotka realisoituivat vasta lukion jälkeen omilleen muuttaessa. Siihen asti kukaan ei myöntänyt avuntarvettani, ja kului vielä vuosia, kunnes hakeuduin terapiaan. Kun …