Näyttää: 1 - 10 of 51 tulokset

”Mietin, luovunko miehestä vai elämäni tärkeimmästä haaveesta tulla äidiksi”

”Lähdin reilu vuosi sitten suhteesta, jota ei lopulta oikeastaan edes ollut. Aluksi kylläkin oli suuret ja ihanat puheet siitä, miten mies veisi minut vihille ja miten perustettaisiin perhe. Mies jaksoi nähdä vaivaa minun huomiotani saalistaessaan ja nauroi, nauratti, puhui ja kuunteli. Ja minä hurmaannuin ja ihastuin, kun ajatukset tulevasta olivat …

”Ah, sitä tunnetta, kun viimeinkin päästin irti!”

”Olen pitkään seurannut blogiasi sekä FB-sivuasi ja haluan ensiksi sanoa suuren kiitoksen siitä, että jaat siellä omia sekä muiden ihmisten tarinoita. Ne ansaitsevat tulla kuulluksi, ja antavat hyvää peilauspintaa omille pohdinnoille suhteista ja niiden monimuotoisuudesta. Postasit FB-sivullesi Jarkko Martikaisen Valssi tanssitaidottomille -kappaleen, ja halusin jakaa kanssasi tarinan tähän biisiin liittyen. …

Minähän itse olen hänet valinnut!

Olen kirjoittanutkin teille saamastani viestistä, jossa nainen tuohtuneena kirjoitti, että hänen miehensä tekee todella paljon töitä. Viestissään hän kertoi, että jo tapaamisvaiheessa mies oli kertonut naiselle, että tekee paljon töitä, koska rakastaa työtään. No, nainen silti halusi miehen ja aloittaa hänen kanssaan parisuhteen, kunnes oltiin tilanteessa, jossa nainen turhautui, koska …

”En vaihda sinkkuuttani edes hyvään parisuhteeseen”

”Muistan kun olin kuusitoista ja mietin ahdistuneena että minä en pääse koskaan naimisiin. Suurin unelmani oli päästä naimisiin, viettää ihanat prinsessahäät ja perustaa perhe. Kauan minun ei tarvinnut elää ahdistuneena sillä sain ne kaikki. Ensin aloin seurustella seitsemäntoistavuotiaana minua kaksi vuotta vanhemman nuoren miehen kanssa. Hän vei minulta ensin neitsyyteni …

Luukku 1: Väärä nainen

Vuosituhannen vaihde, Jyväskylä, nuori aikuisuus ja nousuhumala. Baarissa viehättävä nainen. Sanan vaihtoa ja kevyttä nojailua. Ilta lähenee loppuaan tai voisiko sanoa, että aamu lähenee alkuaan. Sovitaan että menemme yhdessä aamuun. Hän pyytää kotiin viereensä nukkumaan. Nuori Sami hymyilee. Saisi herätä muun kuin puoliksisyötyjen makkaraperunoiden vierestä aamulla. Ennen valomerkkiä pitää mennä …

”Perkeleen uusperheen arkiperkele!”

”Minua kaduttaa. Kaduttaa perkeleesti. Minä olin se joka vaadin että muutamme mieheni kanssa yhteen pian tapaamisemme jälkeen. Liian pian. Molemmat eronneita edellisestä suhteesta. Hän jopa vielä avioliitossa tapaamisemme aikana. Molemmilla kaksi lasta aiemmasta liitosta. Niin me sitten pakkauduttiin saman katon alle kaksi aikuista ja neljä lasta. Helvetti mikä virhe! Eikä …

”Ei sitä ennenkään allergioita ollut”

”Kerron oman tarinani liittyen mieheni äitiin. En halua kutsua häntä tässä sanalla anoppi, koska hän ei ansaitse nimitystä. Mieheni äiti erosi miehestään eli mieheni isästä jo vuosia ennen kuin tapasin mieheni. Jo ensimmäisellä tapaamisella hänen kanssaan miehen äiti toi eron puheisiin ja hyvin karkealla tavalla. Hän sanoi miehelläni olevan isänkin, …

”Heitä energiasyöpöt ihmiset elämästäsi helvettiin!”

”Laumasi voit valita, sukua et, suvun kanssa, eikä kenenkään muunkaan energiasyöpön tai epäystävällisen, ilkeän ihmisen kanssa ei ole pakko olla. Tai no ehkä työelämässä on pakko sietää, jos työpaikan vaihto on mahdotonta, mutta kyllä siinäkin työnilo ja työteho laskee kuin lehmänhäntä ja sen myötä elämänilo. Mä en ole tavannut perhettäni …

Viiniä ja villejä miehiä -Olkaa oman elämänne Hellä

Tamperelainen Hellä kertoo muutaman vuoden vanhassa artikkelissa elämänviisauksia meille nuoremmille stressiperseille. Viiniä ja villejä miehiä. Samalla hän haistattaa paskat ympäristön normeille ja ahtaille ajatuskuvioille. Elämästä voi tehdä itselleen helvetin hankalaa. Älkää nyt heti kuvitelko siellä, että täällä päässä on päässyt kermaa törähtämään perseeseen niin paljon, että en ymmärrä elämän realiteetteja. …

Älkää nyt yhteenmuuttamisella hyvää suhdettanne pilatko

Muutimme yhteen taloudellisista syistä. Tuon lauseen olen muutaman kerran kuullut. No mikäpäs siinä. Onhan sekin syy muuttaa yhteen. Itse ajattelen, että rakkaus toiseen ihmiseen on ainoa syy muuttaa ihmisen kanssa yhteen eikä sekään välttämätöntä ole. Ehkä halu jakaa arki rakastamansa ihmisen kanssa on hyvä syy muuttaa yhteen ja tietenkin jos …