”En vaihda sinkkuuttani edes hyvään parisuhteeseen”

”Muistan kun olin kuusitoista ja mietin ahdistuneena että minä en pääse koskaan naimisiin. Suurin unelmani oli päästä naimisiin, viettää ihanat prinsessahäät ja perustaa perhe.

Kauan minun ei tarvinnut elää ahdistuneena sillä sain ne kaikki. Ensin aloin seurustella seitsemäntoistavuotiaana minua kaksi vuotta vanhemman nuoren miehen kanssa. Hän vei minulta ensin neitsyyteni ja myöhemmin hän vei minut vihille. Vuodet toivat meille kaksi lasta, punaisen tuvan ja perunamaan ja kaiken sen, mistä olin jo lapsena haaveillut.

Miestäni minä en koskaan oppinut rakastamaan, koska tärkeämpää minulle oli elää haaveessani. Minä suoritin äitiyttä ja omalla vaimoutta. Lapsille annoin turvaa ja rakkautta ja miehelleni mahdollisuuden rakentaa uraansa ja seksiä silloin kun hän sitä halusi. En edes ajatellut, että minun haluillani tai tyydyttämisellä olisi väliä.

Kaikki meni niin kuin olin käsikirjoittanut siihen saakka, kunnes muutimme kahdeksi vuodeksi ulkomaille mieheni työn perässä. Vaikka oma arkeni ei juurikaan muuttunut, niin vaihtunut maisema sai minut tuntemaan oloni yksinäiseksi ja hyödyttömäksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin miettiä sitä, että haluanko minä oikeasti sitä, mitä olen oikeasti luullut haluavani. Olin vuoden vajaa kolmekymppinen ja minulla ei ollut mitään muuta kuin perheeni ja yhtäkkiä aloin kaipaamaan jotain muutakin.

Aloin harrastamaan ja kirjasin itseni iltaopiskelijaksi silloisessa kotimaassamme. Ensimmäisen kerran koko elämäni aikana aloin kokemaan että sisälläni asuu äidin ja vaimon lisäksi nainen. Sain flirttailevia katseita ja minä en kokenut sitä vaivaannuttavaksi, vaan se tuntui hyvältä. Mieheni huomasi muutoksen ja yritti alkaa estämään menojani syyllistäen minua siitä, että en ole lasteni kanssa. Olin ollut heidän kanssaan viisi vuotta yötä päivää ja hän viiden vuoden aikana yhden illan lasten kanssa ilman minua.

Muutimme takaisin Suomeen. Aluksi kaikki lähti samoja latuja pitkin niin kuin ennen ulkomaankomennustamme. Jotain oli silti peruttamattomasti muuttunut. Tunsin syvää turhautumista elämästäni. Kerroin kaikesta tuosta miehelleni ääneen. Miehen suhtautuminen oli, että kyseessä on jokin ohimenevä haihatteluvaihe. Halusin hänen kanssaan pariterapiaan puhumaan, hän ei suostunut. Puhuin jopa erosta, johon hän vastasi, että tekee siitä mahdollisimman vaikean.

Puoli vuotta tuosta olin palavasti rakastunut. En mieheeni, vaan vanhaan ystävääni jonka kanssa olin alkanut viestein lämmitellä vanhaa ystävyyssuhdettamme. Puhutaan siis kouluaikojen ystävyydestä. Hän asui perheineen minun perheeni naapurissa ja olimme yhteen aikaan kuin paita ja peppu. Tapasimme miehen kanssa muutamia kertoja salaa ja menimme kerran sänkyyn. Kerroin siitä miehelleni ja hän suuttui verisesti. Ei eniten siksi, että olin mennyt vieraan miehen kanssa sänkyyn, vaan siksi, että minä kerroin siitä hänelle. Ei hänkään ollut kertonut omista sänkyvierailuistaan. Niin hän minulle huusi. Tiesinhän minä, että hän oli sellaista harrastanut ilman että hänen piti siitä minulle kertoa.

En jäänyt enää empimään, vaan laitoin avioeron vireille. Sovimme mieheni kanssa lasten tapaamiset puoliksi niin että lapset ovat minulla viikon ja miehelläni viikon. Etsin itselleni asunnon ja aloin viettää ensimmäistä kertaa elämässäni sinkkuaikaa kolmenkymmenen kahden vuoden ikäisenä.

Jo ensimmäisestä päivästä lähtien tunsin elämäni sivun kääntyneen paremmaksi. Nautin siitä, että minä en ollut avioliitossa. Nautin siitä, että en ollut parisuhteessa. Nautin siitä, että sain olla lasteni kanssa viikon kerrallaan ja nautin siitä, että sain olla viikon ilman lapsia. Asia jota ei olisi saanut ääneen sanoa, sillä muutama ystäväni suuttui minulle siitä, että kerroin nauttivani myös lapsivapaasta ajasta.

Vanhan ystäväni kanssa jatkoimme viestittelyä ja säännöllisen epäsäännöllisesti olemme hänen kanssaan nähneet. Parisuhteella emme tosiaankaan toisiamme sido, mutta tämä on ollut yhdistetty seksi- ja ystävyyssuhde. En voisi kuvitellakaan vaihtavani tätä sinkkuutta hyväänkään parisuhteeseen, sillä nautin elämästäni tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Parisuhde ei antaisi minulle lisää mitään sellaista, mitä minulta tässä hetkessä puuttuu. Saan olla muutakin kuin äiti ja vaimo. Saan olla seksuaalinen olento jota ihaillaan sai saan olla kauhtuneissa kotihousuissa viltin alla tekemättä yhtään mitään, olemalla ihanasti tarpeeton kaikille muille paitsi itselleni.

Minulla on ystäviä ympärilläni, jotka heti eron jälkeen ovat etsimässä itselleen uutta parisuhdetta, koska eivät osaa olla ilman. Toivon että he todellakin ovat miettineet asiaa tarkasti ja tekevät sen siksi, että rakastavat olla parisuhteessa. En minä heitä siitä tuomitse tai kritisoi. Haluan toki, että minäkin saisin rauhani elää niin kuin elän eikä aina vastata kysymykseen, että onko uusi mies jo kierroksessa.

Saattaa ollakin, mutta hän on vain viihdekäyttöön. Minä haluan elää vain itselleni ja lapsilleni.