Puhutaan hetki ehdottomuudesta ja armottomuudesta, joita olen tällä viikolla pohtinut saamieni kommenttien pohjalta. Viedään ehdottomuus ja armottomuus parisuhteisiin, joissa ne saavat aikaan tuhoa ja/tai valtavia paineita onnistumisesta. Tuntuu kuin parisuhde olisi ihmisen elämässä ensisijaisesti se, jossa tilaa väljyydelle ja joustavuudelle ei ole olemassa, joka on hämmentävää, sillä eikö rakkauden kuuluisi olla suvaitseva, armollinen ja anteeksiantava?
Miksi armottomuus ja ehdottomuus on parisuhteisiin suhteutettuna niin syvään rakennettua? Miksi juuri siinä elämänalueella, jossa virheen tekeminen pitäisi olla kaikkein sallitumpaa, koska parisuhde koostuu kahdesta rakastavasta ihmisestä? Miksi edes pitää aivan tolkuttoman armotonta vaatimusta yllä siitä, että yksikin virhe on liikaa? Varsinkin, kun hyvin moni meistä on sen virheen tehnyt tai tulee tekemään. Jos sen virheen jälkeen on ihminen vastassa, joka ensimmäisenä huutaa, että sen on kerrasta poikki sanon suoraan sen, niin rakkaus ei koskaan kovin isoissa kantimissa ollutkaan.
Olen aiemmin kirjoittanut, että ehdottomalle ja armottomalle puolisolle tulee jättäneeksi kertomatta asioista. Koska ehdottomalle ja armottomalle ihmiselle ei uskalla kertoa asioista, koska jokainen virhe, joka tulee tehdyksi, saa aivan järjettömät mittasuhteet. Jostain syystä me olemme rakentaneet juuri parisuhteen päälle ylisuuret odotukset toisen ihmisen virheettömyydestä, täydellisyydestä ja hyveellisyydestä. Tämän vuoksi hyvin monelle tulee parisuhteen saralta myös jättimäisiä pettymyksen tunteita. Ihan jo siksi, koska armottomuus kaatuu aina itsensä päälle ja ihan siksi, että lähes kaikki meistä tekee virheen parisuhteensa aikana.
Ehdottomuuden ja armottomuuden sijaan minä kannatan armollisuutta ja anteeksiantamista. Väitän, että niiden arvojen mukaan ottaminen helpottaisi monen kaltoinkohdellunkin elämää. Miksi kantaa koko elämänsä toisten ihmisten tekoja sisällään, jos mahdollisuus on olemassa siihen, että tekoja ei kanna? Itseään siinä vain kiusaa ja sitä näkee paljon kommenttipalstoilla. Mielipidettä maustaa vain ja ainoastaan oma kokemus, jonka käsittely on jäänyt puolitiehen ja sen pohjalta luodaan erittäin jyrkkä näkökulma asioihin ja pahimmillaan maustetaan mielipide henkilöön käyvällä loukkauksella.
Toki tiedän, että on niin pahoja tekoja, joista ei niin helposti irti pääsekään, ainakaan ilman ammattiapua, mutta jätetään ne teot tämän tekstin ja aiheen ulkopuolelle, koska muuten teksti saattaa tuntua vähättelyltä kaltoinkohdeltuja kohtaan.
Vastustan niin sanottua pyhimyskulttuuria. Sellaisessa ilmapiirissä ihmisen pitäisi lakata olemasta inhimillinen ja virheellinen. Sellainen johon kukaan meistä ei pysty. Siten se kaikki virheellinen tehdään salaa ja pidetään salassa. Mikään ei ole pahempaa kuin tekopyhyys, jota tässä yhteiskunnassa on harrastettu koko sen historian ajan. Jeesustellaan ja moralisoidaan asioista, joihin itsekin sortuu tai on sortunut. Korkea moraali ja hyveellisyys kun on suurilta osin valheellisuutta ja itsepetosta.
Neljä kirjainta. Armo.
