TARINA 1:
”Suhteessa kohta kolme vuosikymmentä ja suuret muutokset eteenkin viime vuosien aikana (lapset muuttaneet jne).
Ollaan lähinnä keskitytty hänen juttuihin vuosien aikana, niin kornilta kun kuulostaakin.
Ei puhuta eikä pussata (vuosia edellisestä kerrasta), eikä minua enää kiinnosta. Rakastan kotiani ja vaurasta elämääni, mutten ole enää mieheni rakastunut – olen niin hirvittävän yksin tässä kämppissuhteessa!
Henkisesti ollaan ihan eri planeetoilla nykyään. Ei puhuta mistään, eikä hän halua tehdä mitään yhdessä mitä ehdottelen, häntä vaan ei vaan kiinnosta mun jutut.
Hän vastaa kysymyksiini ja kun haluan jutella suhteesta, olen hankala ja haen kuulemma ongelmia, koska meillä on nyt vain kylmäkausi meneillään. Syy on AINA minun, riippumatta mistä kiikastaa. Suren tätä joka ilta kun käännetään selät toisiamme kohtaan ja en näe ulospääsyä! Ei tehdä mitään yhdessä, TVn katselu ei mielestäni ole tekemistä vaan ajan haaskausta. Suostun elokuvien katseluun, kun se edes vähän joskus silloin puhuu mulle.
Koska minulla on rahallisesti erittäin hyvä elämäntilanne nyt, ymmärrän että seuraavaksi kertomani tulee aiheuttamaan ilkeitä ajatuksia ja kommentteja. Olisin kuitenkin taloudellisesti aivan pohjalla erossa (avioehto) ja kuolisin todennäköisesti jossain kerrostalossa, miten voisin elää ilman rahaa (palkkani on todella pieni)? Entä eläke? Älkää oliko kateellisia, inhoan kyllä itseäni suuresti, kun olen valinnut talouden itsenäisyyden sijaan.”
TARINA 2:
”Viisitoista vuotta sitten päätin, että sitten kun lapseni ovat lähteneet maailmalle, niin lähden tästä suhteesta. Olen koko suhteen ajan kokenut henkistä ja toisinaan myös fyysistä väkivaltaa. Mieheni on joskus juovuksissa aggressiivinen. Juovuksissa hän on joka ikinen viikonloppu. Mitään yhteistä meillä ei ole ollut vuosikausiin. Seksiä on tainnut viimeksi olla seitsemän vuotta sitten.
Lapset ovat olleet omillaan kaksi vuotta. Olen yhä tässä suhteessa. En saa vain lähdettyä ja minne tästä menisin. Mies on selvinpäin ihan mukava ja tekee miesten työt joita minä en naisena osaa tehdä. Pelkään sitäkin, että miten miehelle käy jos hän jää yksin. Juo itsensä hengiltä, koska eihän hän osaa edes ruokaa tehdä. Ehkä tämä on kohtaloni ja mistä edes tiedän että jossain olisi jotain parempaa. Ei se ruoho aidan toisella puolella sen vihreämpää ole. Vaikka minulla ei aviomiestä varsinaisesti olekaan, niin onhan minulla sentään talonmies.”
Itse erosin noin 3 vuotta sitten. Vaihdoin myös työpaikkaa samalla. Tuloni on puolet edellisestä eikä rahaa liiemmin jää pakollisten menojen jälkeen. Olen silti tuhannesti onnellisempi nyt kuin liitossa jossa oli rahaa mutta ei rakkautta. Uudessa liitossa on rakkautta ja rahaa sen verran että meillä on katto (oma/pankin) pään päällä ja ruokaa kaapissa. Nyt olen siellä missä pitääkin ja ihmisen kanssa jonka kanssa minut on luotu olemaan. Meillä on toisemme, sitä ei mikään määrä rahaa voi korvata.
Kiitos kun vastaat. Sitä juuri mietin tässä ennen eropäätöstä. Olen jo pitkälti yli 50 v. ja talous on se suurin kysymys, omalla palkallani en elä ja lainaa en varmaan voisi edes saada. Vuokralla pitäisi siis asua loppuelämän, en halua 30 vuoden lainaa (olisin sitten 85 v. lainavapaa). Paljon on päätettävää joten olen edelleen tässä liitossa, yksin.
T. ensimmäisen tarinan kirjoittaja
Mikä vuokralla asumisessa on huonoa? Nimimerkillä vuokralla asuva
Kerrostalossa asuminen on kuolettavan tylsää. Yhtä hyvin voisi ampua itsensä.
Jaa, vuosien okt asumisen jälkeen nautin suunnattomasti kerrostalo elämästä. Ei ole tullut vielä tylsää, aikaa ja jaksamista jää muuhun kivaan paljon enemmän, kun jäi pihahommat ja ison talon siivoaminen. Esimerkiksi parisuhteelle.
Toinen lähtenyt-74 komppaa. En ole ikävöinyt, pihatöitä ja puutarhatöitä sekä siivousta ja lumitöitä. Enemmän hyvää aikaa tämä on ollut verrattuna kulissiin.
Nyt on vain minun koti ei meidän yhteinen ”helvetti ” . Näin on nyt hyvin.
Näiden tekstien perusteella voisi tehdä päätelmän, että nämä naiset ovat työntäneet syrjään oman uran, luopuneet omista rahoista ja omista harrastuksista miehen vuoksi.
Varakkaassa miehessä on ehkä nähty oikotie vauraaseen elämään, mutta kun olisi aika kerrankin panostaa omaan hyvinvointiin ja elää itselle, niin sitten elintasosta ei olla valmiita luopumaan eikä valmiutta ottaa vastuuta omasta taloudesta. Mieluummin sitten purraan hammasta ja ollaan onnettomia.
Viestini jokaiselle naiselle; pidä omat rahat, tee omaa uraa ja älä koskaan jaa töitä ”miesten ja naisten töihin” vaan opettele kaikki hommat. Älä rakenna parisuhteesta riippuvuussuhdetta, vaan tasa-arvoinen rakkaussuhde. Rakkaussuhde edellyttää kummankin osapuolen vapautta ja riippumattomuutta, sillä rakkauden ei tule pakottaa tai velvoittaa.
Huomaan ajattelevani, että tämä ensimmäisen tarinan talonmies voisi olla se mies, jonka kanssa rakastelen ja/tai vietän muuten aikaa yhteisen harrastuksemme varjolla viikoittain. Hänelläkin on kolmenkymmenen vuoden liitto, takana myös pari sivusuhdetta ennen minua. Puitteet hänellä kotona ovat liian mukavat, liikaa kallista omaisuutta setvittäväksi, joten liitto saa jatkua. En tiedä, sääliikö myös tosi pienipalkkaista puolisoaan, jolla on kuitenkin varsin hinnakkaat mielenkiinnonkohteet. En valita – ei minulta mitään puutu. Saamme keskenämme sen hyvän, jota kumpikin kaipaa. Puheissaan hän on niin yksin, että jos ei Facebookia ja sormusta olisi, en välttämättä edes olisi tajunnut kysyä puolison olemassaolosta. Hetkittäin säälittää sekä mies että rouvansa, vaan itsepä ovat liemensä keitelleet.