Näyttää: 3311 - 3320 of 3 870 tulokset

Viha vie lapsetkin pesästä

Oletetaan tilanne, jossa pari on eronnut. Kahden ihmisen elämänmittaiseksi toivottu yhteinen matka ei olekaan päässyt perille saakka. Se on syystä tai toisesta katkennut. Eihän monen meistä sitä tarvitse olettaa, vaan muistaa. Vyöryy tunteet esille. Ne voivat tulla hallitsemattomina. Sitä tulee tehdyksi ja sanotuksi asioita, joita myöhemmin häpeää ja katuu. Tulee …

Mitä sinulle kuuluu?

Hän otti minuun yhteyttä, nainen, kysyäkseen parisuhdetilanteestani. Hän ajatteli, että hänen märkä päiväunensa oli toteutunut. Hän oli siitä täysin varma. En ole aikoihin kirjoittanut tekstiä avioliitostani ja vaimostani. Siitä hän päätteli, että olemme eronneet. Eihän minun suhteeni koskaan kestä. Niillä sanoilla hän halusi viestinsä lopettaa. Hän oli molemmissa asioissa väärässä. …

Maailman suurin pippeli

Viikonlopun kunniaksi muutaman vuoden takainen teksti uimahallireissusta. Teksti sisältää lötköpötköä, Sauna-Timoa, Äijäjumppaa ja maailman suurimman pippelin. Teksti on K-18. Kävin tyttäreni kanssa uimahallissa. Saunassa istui kanssani kolme hiljaista miestä. Yksi heistä istui löylynheittäjän paikalla. Ja niin kuin aina, niin hän oli paikallinen Sauna-Timo, jolle mikään löyly ei ole tarpeeksi. Hiljaisuuden rikkoikin vain yksi lause. …

Kun mikään ei ole riittävästi

Lehdestä saimme tällä viikolla lukea, että niin sanotussa ruuhkavuosissa elävien uupumisesta on tullut uusi normi. Uupumista ei pidetä välttämättä edes huomion arvoisena asiana, koska niin sen kuuluu mennäkin. Tämä on hurjaa kuultavaa, sillä uupuneena ihmisen elämästä kaikkoa kaikki ilo ja värit. ”Me 30-40 vuotiaat naiset tavoittelemme täydellisyyttä koska koemme että …

Mieskään ei ole kuin partioilainen -aina valmis

”Tuntuu, että 25-60-vuotiaita miehiä kiinnostaa vain kaljanjuonti ja makkaran nakertaminen jääkiekkopelin äärellä. Autotallissa ja miesten saunailloissa kasvatetaan vatsaa, manboobseja ja erektio-ongelmaa. Ja sitten luullaan, että nainen on tyytyväinen, kun sitä tökkii puolilöysällä kalulla silloin tällöin. Missä ovat viriilit, urheilulliset, itsestään huolta pitävät miehet, joista löytyy sängyssä sekä herrasmiestä että luolamiestä?” Näin kirjoittaa …

Fuck you, menneisyys!

Nouskaa ylös. Laittakaa kädet ihan rennosti sivuille. Halutessanne voitte sulkea silmänne. Tämän jälkeen ravistelkaa itseänne mahdollisimman voimallisesti. Ravistelkaa niin pitkään kuin vain mahdollista. Sen jälkeen nostakaa maasta menneisyytenne palaset. Heittäkää roskiin ja sytyttäkää roskis palamaan. Lavuaarissa tietenkin, että palo ei leviä. Jos palasia ei ole kerättäväksi, menkää terapiaan, tarvitaan järeämpiä …

Olenko tässä rakkauden vuoksi?

Parisuhde on ensisijaisesti rakkautta, intohimoa ja halua elää toisen ihmisen kanssa. Parisuhteen tarkoitus on tuoda elämään iloa, energiaa ja sisältöä. Jos se tuntuu hetki hetkeltä ja vuosi vuodelta joltain ihan muulta ja se tuntuu vievän enemmän energiaa kuin tuovan, niin parisuhteessa ei ole enää ensisijaista tarkoitusta. Pahimmillaan kyse saattaa olla …

Rakkauden viimeinen käyttöpäivä

Tämä uusintateksti kolmen vuoden takaa on täydellisen ajankohtainen tähän päivään. Rasismista on kolmen viimeisen vuoden aikana tullut salonkikelpoista ja hyväksyttävää. Se on äärimmäisen surullista.   Rakkaus ei katso rajoja. Rakkauden ympärille yritetään muodostaa keinotekoisia rajoja. Osin sitä tekee ihminen itse, kahlitsemalla itsensä rakastamaan vain yhtä sukupuolta. Tukahduttamalla itseltään oikeuden olla …

Me olimme vihdoin perhe

Tämän illan lukijan lähettämä tarina on liian monelle varmasti tuttu. Yhteys, joka hiljalleen katoaa arjen ja kiireen keskelle. Arki, josta tuleekin vain suorittamista vailla rakkautta ja intohimoa. Pohtimista, että olisiko parempi lähteä vai jäädä. Syyllisyyttä, pelkoa ja epäonnistumisen tunnetta. Tämän seuraavan tarinan minulle kertoi avoimesti aviomies ja isä, jota pelottaa. …

Hän joka pysyy rinnalla

Tänään ääneen pääsee jopa runollisen kauniin viestin lähettänyt nainen, joka haluaa antaa kiitoksen miehille, jotka pyyteettömästi antavat rakkaalleen luvan olla heikko. ”Haluaisin kertoa sinulle vahvoista ja herkistä miehistä. Niistä, jotka ovat läsnä ja pysyvät, vaikka nainen ei ole. Niistä naisista, joiden itsetunto on poljettu multapenkkiin ja jätetty vaille kastelua jo …