Käänny minuun päin, kun käymme nukkumaan

Millon sä oot viimeks koskettanut mua näin? Milloin sä ylipäätään oot koskettanut mua? Milloin minusta tuli osa kotiin kuuluvaa esineistöä? Milloin sä kysyit, että mitä mulle kuuluu? Tämä kaikki tässä meidän ympärillä, nämä seinät, huonekalut, kotiteatterit, autot, ulkomaanmatkat, mitä ne merkitsee? Ei mitään, pelkkää merkityksetöntä paskaa.

Mä oon jo pitkään harkinnut, että oon hetkessä valmis luopumaan tästä kaikesta jos tulee joku, joka koskettaa mua. Niin, että sitä ei tarvitse joka helvetin kerta erikseen pyytää. Kosketuksia, ihan tavallisia kosketuksia, joista tuntisi että on olemassa. En mä pelkkää seksiä kaipaa. Jos sä koskettaisit mua näin kun sä nyt kosketat, mä ehkä kaipaisin sitä seksiäkin. Mutta mua ei huvita panna, kun sä makaat alla kuin joku kuollut norppa.

Mä riisun kaupungilla ihmisiä katseillani ihan vain haaveillakseni heidän ihostaan. Saisi tuntea heidän ihonsa omaa vasten ja tietää olevansa ihminen. Tuntea olevansa olemassa, pelkissä kosketuksissa. Pelkässä lihassa ja halussa, ilman mitään muita sivumerkityksiä. Näkisi toisen katseessa sen ilon ja nautinnon, jonka oma olemassaolo saisi aikaan. Sen pyyteettömän ilon, jota meillä ei enää ole. Ja mitä helvettiä tarkoittaa, että mä saan kosketuksia silloin kun olen ansainnut niitä? Onko tämä parisuhde jokin kasvatuksellinen oppikoulu, jossa hyvästä käytöksestä saa halauksen? Rotat on sitä varten ja sekin on eläinrääkkäystä.

Kun me tänään taas mennään nukkumaan selät vastakkain, niin mä en nuku. Mä en pysty nukkumaan, kun mä kaipaan sun kosketusta niin paljon että sattuu. Kosketus, joka kertoisi mulle, että kelpaan näin pahasti keskeneräisenäkin. Se olisi se lohtu ja riittävyyden tunne, jota jokainen tässä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa tarvitsee. Niinkuin siinä CMX:n biisissä, jossa lauletaan, että ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää ja tuntea maailman paino.

Lohtu. Ajatus hyväksytyksi tulemisesta. Ansaitako nekin tarvitsee? Mä haluan, että sä näet mut ihmisenä. Et aviopuolisona, et vanhempana, et mahdollistajana, vaan yksinkertaisesti ihmisenä. Mieti mitä sä kaipaat eniten? Mä kaipaan ihan sitä samaa ja ihan vain siksi, koska me olemme molemmat ihmisiä, ei yhtään mitään muuta. Ihmisiä, jotka kaipaavat päätä, jota silittää ja tuntea päässään silitys.

Joten pidä se käsi siinä mun poskella, katso mua silmiin ja sano mulle jotain kaunista ja käänny minuun päin kun käydään nukkumaan. Kohtaa minut. Katso mua. Katso kenen kanssa jaat elämäsi ja jaa se oikeasti. Älä lähde aamulla sanomatta, suutelematta. Tai jos lähdet, niin sano se minulle ja päästä irti. Ilman kosketuksia meitä ei enää ole.

Tai kyllä me olemme, mutta toisistamme erillämme ja kumpikaan meistä ei sellaista suhdetta oikeasti halua.

 

Kirjoitus koottu useasta eri saamastani tarinasta kokonaisuudeksi, joka on aivan liian monelle tuttua.