1. Ensimmäisen vuoden aikana katsomme toisiamme silmiin useita kymmeniä kertoja päivässä. Toisen vuoden aikana katseemme kohtaa telkkarin ruudulla katsoessamme samaa ohjelmaa. Kolmantena vuotena hankimme isomman telkkarin ja katseemme harhailevat kohtaamatta ruudun eri reunoilla. Neljäntenä vuotena hankimme isomman asunnon ja toisen television ja katsomme eri ohjelmia eri huoneissa.
2. Ensimmäisen vuoden aikana nukumme päällekkäin sängyssä, jonka leveys on 120 senttiä. Toisena vuotena ostamme 140 senttiä leveän sängyn ja nukumme alkuyön toisiamme lähellä. Kolmantena vuonna alamme häiriintyä toistemme tavasta nukkua ja saadaksemme paremmin nukuttua, hankimme 160 senttiä leveän sängyn. Neljäntenä vuonna päätämme nukkua vuorotellen toisen huoneen sängyssä, jotta saisimme nukuttua vauvan itkulta edes joka toisen yön.
3. Ensimmäisen vuoden aikana keksimme paljon yhteistä tekemistä ja vietämme toistemme kanssa runsaasti aikaa. Toisena vuotena aloitamme omia harrastuksiamme, mutta pidämme huolen siitä, että yhteistä tekemistäkin riittää. Kolmantena vuotena hankimme koiran ja annamme ylimääräisen aikamme sille ja kohtaamme toisemme oikeasti ensimmäisen kerran myöhään illalla. Neljäntenä vuotena iloitsemme ääneen ystävillemme, että kesälomamme puolison kanssa osuvat eri kuukaudelle, joten saa kerrankin viettää lomaa ihan rauhassa.
4. Ensimmäisen vuoden aikana puolisomme persoonalliset tavat ja piirteet kiehtovat meitä suunnattomasti. Toisena vuotena alamme ihmetellä jo ääneen puolison tapaa toimia ja tehdä asioita. Kolmantena vuonna puolison tavat alkavat hiljalleen ärsyttää ja yritämme kouluttaa puolisoamme haluamaamme suuntaan. Neljäntenä vuotena alkaa puolison arvostelu ja nalkutus jos puoliso ei ota totellakseen annettuja tapoja toimia, joita ei ole kuin yksi.
5. Ensimmäisen vuoden aikana kehumme toisiamme päivittäin ja tunnustamme ääneen rakkauttamme toisiamme kohtaan. Toisena vuotena kehujen määrä ylittää vielä lukumääräisesti haukkumisten määrän. Kolmantena vuotena rakkaudentunnustukset vähenevät radikaalisti ja arvostelun määrä ylittää kehujen määrän. Neljäntenä vuotena saamme suorastaan kalastella kehuvia sanoja, sillä on paljon helpompaa päästää suustaan negatiivinen ja arvosteleva sana kuin kehuva ja kannustava ja kun kuulemme kehuvan sanan, koemme sen vittuiluna tai sarkastisena heittona.
6. Ensimmäisen vuoden aikana harrastamme iloista, kokeilevaa ja spontaania seksiä niin paljon, että se alkaa mennä jo huumorin puolelle. Toisena vuotena seksin määrä hieman vähenee, mutta pysyy laadultaan ja määrältään tyydyttävänä. Kolmantena vuotena spontaanin ja kokeilevan seksin määrä vähenee ja alamme harrastaa seksiä sovitusti. Neljäntenä vuotena seksi alkaa muuttua mekaaniseksi ja ilottomaksi toiminnaksi, jota on hyvä välillä harrastaa, koska se kuuluu osana parisuhteeseen ja usein keksimme tekosyitä seksin välttämiseen. Pahimmassa tapauksessa alamme harrastaa seksiä eri vuoteissa.
7. Ensimmäisen vuoden aikana näytämme rakkauttamme myös julkisesti. Kävelemme kadulla käsikkäin, nojaamme julkisissa liikennevälineissä toisiimme ja kyläillessämme tuttavien luona, istumme toisiimme koskien. Toisen vuoden aikana kävelemme julkisilla paikoilla vielä lähekkäin, mutta kädet eivät ole aina sidotut toisen käteen. Kolmantena vuotena välillämme on jo pieni etäisyys ja kyläillessämme tuttavien luona, saatamme istua eri tuoleille. Neljäntenä vuotena emme liiku enää juurikaan yhdessä julkisilla paikoilla ja jos liikumme, niin katsomme paheksuen pareja, jotka hempeilevät julkisilla paikoilla ja tuhahtelemme ääneen heidät ohittaessaan.
8. Ensimmäisen vuoden aikana olemme leikkisiä ja mielikuvituksellisia, emmekä ota maailmaa, itseämme tai parisuhdettamme liian vakavasti. Kaupassa ollessamme saatamme pelleillä ostoskärryillä. Toisena vuotena toteutamme vielä ajoittain spontaaneja hulluja ideoita, mutta sivussa alkaa kulkea suunniteltu todellisuus. Kolmantena vuotena kesälomat ja suunnitelmat ovat merkitty jo kalentereihin ja kaupassa käydään ostoslista kädessä ja tavarat sijoitetaan ostoskärryyn järjestelmällisesti. Ostoskärryn kanssa ei todellakaan enää leikitä. Neljäntenä vuotena parisuhde on jo hyvin suunniteltua ja organisoitua. Tehdystä viikkosuunnitelmasta ei livetä. On laadittu kauppapäivä, siivouspäivä ja viikkopalaveri. Kaupassa käydään mahdollisimman stressaantuneena ja kiukkuisena. Kauppareissu näyttää viereltä seuraavan silmiin kuin sen olisi suunniteltu armeijassa. Oma itseaiheutettu kiukku puretaan puolisoon tai lapsiin.
9. Ensimmäisen vuoden aikana sormemme hivelevät puolison pehmeää ihoa. Toisena vuotena kosketus alkaa livetä jo aika ajoin älypuhelimen pinnalle. Kolmantena vuotena sormemme hukkuvat koiranpennun pehmeään turkkiin. Neljäntenä vuotena sormemme ovat hävinneet älypuhelimen, tiskirätin ja suunnitelmien maailmaan. Hipaisemme toisiamme vain harvoin ja silloinkin vahingossa.
10. Ensimmäisen vuoden aikana yritämme näyttää puolisomme silmissä mahdollisimman hyvältä ja laitamme päällemme kauniita vaatteita ja ruiskutamme vaatteisiin huumaavia tuoksuja. Toisena vuotena uskallamme jo arkisin istua pieruverkkareissa sohvalla, mutta yritämme silti miellyttää toisiamme myös ulkoisesti. Kolmantena vuotena ajattelemme, että tarvitseeko sitä joka aamu hiuksiaan harjata ja voihan päivän viettää pelkissä boksereissakin. Neljäntenä vuotena olemme saavuttaneet itsestäänselvyystilan, jossa puolisoa ei tarvitse miellyttää ulkoisesti enää millään tavalla. Hienoksi laittaudumme, kun olemme lähdössä kaveriporukalla ulos tai pikkujouluihin. Seuraavana päivänä voimmekin sitten maata rikkinäisissä verkkareissa ja tukka sojottaen puolison edessä.
Ihminen kaipaa toisen ihmisen kosketusta, vauvasta vanhuuteen saakka. Kosketuksen puute ajaa ihmisiä huonoihin tekoihin. Se aiheuttaa masennusta, ahdistuneisuutta, pettämistä, häiriökäyttäytymistä ja syvää yksinäisyyttä. Asia on tieteellisestikin todistettu. Helsingin Sanomien 18.4. Kirsi Heikkisen kirjoittamassa artikkelissa kirjoitetaan ansiokkaasti kosketuksesta. Artikkelissa todetaan muun muassa näin:
”Kosketus on olennainen sosiaalisen liiman muoto. Se voi sitoa satunnaiset seksikumppanit pysyviksi pariskunniksi. Se vahvistaa vanhempien ja lasten ja sisarusten välistä suhdetta. Se kytkee yhteisön ja työpaikan henkilöt toisiinsa ruokkimalla kiitollisuuden, myötätunnon ja luottamuksen tunteita”.
Artikkelissa todetaan myös, että tutkimusten mukaan asiakkaat, jotka tulevat vaikka vahingossa tarjoilijan osalta kosketetuksi, jättävät ruokailun jälkeen isomman juomarahan. Minä uskon vahvasti kosketuksen voimaan. Uskon ajatukseen, että parisuhteen neljäntenäkin vuotena kosketus on se avain, jolla parisuhde kukoistaa vielä seuraavatkin neljä vuotta. Kenenkään ei tarvitse riutua parisuhteessaan kosketuksen puutteessa. Mikä parisuhde se sellainen parisuhde ylipäätään edes on? Jokaisella meillä on oikeus tuntea kosketuksen voima.
Niin…vaan entäs me sinkut 😕 Minua koskee, ja minä saan koskea lastani, tosin en enää saa häntä syliini, on 15v poika. Ja olen ottanut kaksi koiraa perheeseemme, saadakseni tuntea itseni tarpeelliseksi ja kaivatuksi, ja saadakseni hellyyttä ja lämpöä, nukkuvat sängyssäni, on kovin lohdullista kuulla hengitykset ja tuhinat, kuin nukkua aivan tyystin hiljaisuudessa. Mietin paljon lapsettomia sinkkuja, ja ikäihmisiä, saattaa kulua vuosia ettei kukaan koske. Se on surullista se.
Kirjoitat parisuhteesta miehen kannalta. Kiitos siitä. En ole juurikaan lukenut blogiasi, joten ehkä en vain ole huomannut, mutta ainakaan kategorioista ei löydy pornoa. Mitä mies ajattelee pornosta? Miksi mies katsoo pornoa? Voitko sanoa ihan rehellisesti, ettet vertaa omaa vaimoa pornoon? Että oma vaimo on kauniimpi ja kiihottavampi kuin porno? Ja ei, minua ei kiinnosta oikeasti sinä ja sinun vaimo. Omaa parisuhdettani minä koitan tutkia. Miksi minua loukkaa se, että mieheni kiihottuu muista? Miksi minä en riitä miehelleni? Miksi haluan, että mieheni haluaa vain minua? Tiedän olevani kaunis ja kiihottavakin, mutta en tunne mieheni tuntevan niin. Toki hän välillä niin sanoo, mutta miksi hän silloi haluaisi katsoa muita? Sinä kun osaat niin hyvin miesten ajatuksia selittää, niin osaatko selittää tämän?
Usein parisuhde väljähtää. Tunteet tulevat ja menevät, pelkästään niiden varaan ei kannata rakentaa. Ihmiset kasvavat, kehittyvät ja uudistuvat. Monesti tiet erkanevat luonnollisista syistä. En usko, että ihminen on yksiavioinen luonnostaan. Toki siihen voi opetella ja sellaisiksi kasvaa. Voi päättää sitoutua ja tehdä työskennellä suhteen vuoksi. Se onkin jatkuva projekti. Ihanaa on, että meillä on mahdollisuus kokea elämän aikana useampi suhde. Ihanaa, että meillä on vapaus valita!
Kiitos aivan mahtavasta blogistasi!! Itse olen ollut suhteessa kutakuinkin tunnekylmän ihmisen kanssa 18 vuotta. Minun kohdallani vaihtoehto lähteminen ei ole käytettävissä… Olen aina pitänyt kosketuksista, ja ne ovat kaiken muun ohella tuoneet voimaa arkeen, ja siitä selviytymiseen. Nyt jo vuosia vierinyt ilman kumppanilta saatuja hellyyksiä, kosketuksia ja positiivisia huomionosoituksia. Huomaan tämän vaikuttaneen mielialaani, vireystasooni, sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa, arvostukseen itseäni kohtaan.. Viihdyn mielelläni yksin, koska kadehdin esimerkiksi ystävieni elämää, heidän parisuhteitaan ja niitä asioita joita he suhteissaan saavat tuntea ja kokea. Omissa oloissani saan myös henkisellä tasolla tuottaa itselleni kaipaamaani mielihyvää esimerkiksi musiikin, elokuvien ja kirjojen avulla. Jossain vaiheessa olen myös vahingoittanut iteäni, lähinnä viiltelemällä, koska tahdoin tietää että tunnen vielä fyysisen kosketuksen. Tällä hetkellä kumppanini taistelee kanssani siitä, kun hän ei saa minulta enää sitä ainoaa, mitä haluaa minulta. Itse olen kuitenkin kulkenut hänen rinnallaan erittäin kivikkoisen polun, ja todennäköisesti jatkan tulevaisuudessakin. Ja ainoa häneltä pyytämäni asia on ollut kosketukset ja hellyys. Mielestäni en ole pyytänyt kohtuuttomia. Näihin hän ei kuitenkaan ole koskaan vaivautunut taipumaan. Ja minulle kelpaisi teeskenneltykin versio näistä. Mieheni epäilee minun pettävän häntä halujeni vähenemisen vuoksi, eikä edes viitsi ajatella muita vaihtoehtoja olevan halujeni vähenemiseen. Olen vuosien varrella tehnyt vääriä asioita, epäreiluja päätöksiä ja alentavia tekoja vain kosketuksen puutteessa ja toivossa.

Jätä heti se! Heti! Haloo herää.