Näyttää: 1 - 8 of 8 tulokset

Saisi edes joskus kosketuksen

Muistan isäni punaisen kuplavolkkarin ja sen kaarevan auringon kuumentavan katon, jonka päällä istuin lapsuuteni kesämaisemissa. Siinä oli pienen pojan hyvä istua, katsoa maailmaa, josta ei silloinkaan paljoa ymmärtänyt. Tuntui kuin  kuplavolkkarin katto olisi ollut lapsuuteni turvapaikka. Enemmän kuin istumisen, muistan käsivarret, jotka minut nosti kuplavolkkarin katolle ja hetken päästä takaisin …

”Voiko kosketuksen puutteeseen kuolla?”

”Olen nyt 53-v nainen ja nuoruudessani elin melko vilkasta seuraelämää.Olin hyvin avomielinen ja tunnetusti iloinen ja sosiaalinen ihminen. Nykyisin olen vain ihmisen varjo ja sisältä kuollut kuori.Olen aina tarvinnut erittäin paljon läheisyyttä, huomiota ja hellyyttä ja myös seksiä. Olen viime aikoina miettinyt syytä siihen ja todennut, että iso syy on …

”Miks et voi panna mua!”

”Olin pitkässä parisuhteessa, n. 7 vuotta, josta yli puolet jouduin elämään selibaatissa. Alussa seksiä oli, siinä oli aina joku outo vika, jotain puuttuu tms. En osannut selittää alkuun sitä, mutta halusin puolisoani. Olisin myös halunnut että puolisoni olisi halunnut minua. Nopeasti tilanne meni siihen että minä vonkasin ja mieheni pihtasi. …

”Olisi vaan niin ihanan houkuttelevaa panna sitä ihmistä, jota rakastaa.”

”Ei paneminen ole ruma sana, eikä se ole rumaa. Sehän on suorastaan ihanaa, kiihottavaa ja parhaimmillaan aivan mahtavaa! Sitä minä kaipaan. Kaipaan niin, että melkein sattuu. On hyvä mies, ihana ja rakastettu. Ei lyö, osaa käyttäytyä, tekee työnsä hyvin ja siivoaa kotona. Ottaa osaa arkeen, keskustelee ja on läsnä. Kysyy, …

Sinä ansaitset paljon enemmän kuin mitä olet saanut

Sinua on vaivannut jo pitkään krooninen koskettamisen kaipuu. Sinä heräät joka päivään jäämään ilman tarvitsemaasi. Kommunikaatio puolison kanssa on lähinnä naljailua ja murahtelua. Yhteisiä kauniita hetkiä kahdestaan ei enää ole. Aina löytyy tekosyy olla olematta yhdessä. Niin kuin kenelläkään olisi niin kiire, että ei ehtisi puolisoaan huomioida. Sinä olet ollut …

Onko seksittömyys riittävän hyvä syy erota?

”Tapasin suomalaisen miehen, ja kaksitoista tuntia ensitapaamisemme jälkeen tuo mies tuli huoneeseeni, avasi paitani napit, nykäisi rintaliivini irti ja sai minut uskomaan, että olen haluttava nainen. En enää vain äiti tai arkinen vaimo. Yhtäkkiä minä, joka olin lähinnä suorittanut seksiä, tajusin rakastavani sitä. Miksi sen oivaltamiseen piti mennä kymmeniä vuosia?” …

Bubble Shooter-miehet

Miehet, meidän on ryhdistäydyttävä! Yksi yleisimpiä aiheita, joista saan viestejä lukijoiltani on naisen kokema kosketuksen ja seksin puute. Se, että mies viettää ilta illan perään esimerkiksi tietokonepelejä pelaten. Enkä minä sillä, että pelaaminen on sinänsä saatanallista toimintaa, mutta saatanallista se on siinä vaiheessa kun se on puolison kosketuksesta pois. Olipa …

Kosketuksesta kosketuksen puutteeseen -Parisuhteen vuodet 1-4

1. Ensimmäisen vuoden aikana katsomme toisiamme silmiin useita kymmeniä kertoja päivässä. Toisen vuoden aikana katseemme kohtaa telkkarin ruudulla katsoessamme samaa ohjelmaa. Kolmantena vuotena hankimme isomman telkkarin ja katseemme harhailevat kohtaamatta ruudun eri reunoilla. Neljäntenä vuotena hankimme isomman asunnon ja toisen television ja katsomme eri ohjelmia eri huoneissa. 2. Ensimmäisen vuoden …