”Perjantai-ilta. Mieheni tuli töistä kello 16. Ensimmäinen olut aukesi kello 16.30. Kello 17 hän huomasi minut ensimmäisen kerran ja kysyi, että mitä on ruokana. Ruuan hän otti mukaansa sohvalle, jossa katsoi samaan aikaan televisiota kun söi. Kello 18 mennessä hän oli jo pienessä humalassa. Tämän jälkeen hän avasi viinipullon. Hetken päästä hän alkoi kuunnella levyjään. Kunnes kyllästyi ja huomasi minut toisen kerran. Kysyi, että muistanko kuinka pitkä aika siitä on, kun on saanut minun persettäni. Yhdeksän jälkeen hän alkaa olla jo tuntuvasti päihtynyt. Siirryin toiseen huoneeseen, laitoin oven kiinni ja aloin katsoa televisiota. Nyt kello on jo lähellä puoltayötä. Mies on nukahtanut sohvalle, josta herää aamulla krapulaansa ja tasoittelee sitä pitkin päivää. Sunnuntai menee levätessä ja valmistautuessa tulevaan työviikkoon.
Sama kuvio viime perjantaina ja ensi perjantaina. Tätä on jatkunut jo vuosia. Lukuunottamatta viikonloppuja, jolloin meillä on ollut tiedossa sukujuhlia tai muita sovittuja vierailuja. Niihin mies menee selvänä ja hyväntuulisena, koska haluaa näyttäytyä muiden silmissä kanssani siltä, että olisimme oikea pari. Hyvin toimeentulevana hän haluaa pitää yllä kulissin ja illuusion perheonnesta ja siitä, että hän on hyvä mies.
Aiemmin ajattelin, että sinnittelen siihen asti, kunnes lapset pääsevät omilleen, koska pitäähän lapsilla ehjä koti olla. Minulla ei ollut mitään halua erota, vaikka parisuhteemme on kuollut jo vuosikymmeniä sitten. Miehelläni ja minulla ei ole ollut mitään rakkauselämää vuosikausiin. Kännissä hän puhuu siitä, että olisi hienoa saada persettäni, mutta yhtään kauniimmin hän ei sitten osaa minusta puhuakaan. Arkena en häntä juuri kohtaa, koska hän on pitkälle iltaan saakka töissä ja harrastuksissaan. Hän on arvostettu toimija yhteisöissään. Arvelen hänen ostavan seksiä. Olen kysynyt sitä häneltä suoraan, mutta hän on aina kierrellyt vastauksessaan. Kieltänyt hän ei toki sitä koskaan ole.
Lapset muuttivat, mutta tässä minä vieläkin olen. Miksi helvetissä minä tässä vielä olen? Tiedän, että on turha syyttää ketään muuta kuin itseään? Minähän tämän kaiken mahdollistan. Olen yrittänyt puhua, saada miestäni kanssani terapiaan, mutta hän ei lähde, koska ei ole omien sanojensa mukaan hullu. Olenko tässä hulppeiden puitteiden vuoksi? En ole, sillä mitä minä puitteilla teen, jos sisällä on pelkkää paskaa. Taloudellisesti voisin aivan hyvin irtaantua. Olenko tässä siksi, että pelkään eroa ja ihmisten suhtautumista siihen? Ehkä pelkään, koska jos huomenna kertoisin ihmisille lähteneeni, niin aivan jokainen ihmettelisi päätöstä, sillä ulospäin kaikki on hyvin. Olemme malliesimerkki pitkästä avioliitosta ja sitä kuvaa mieheni yrittää alleviivata. Kaikille paitsi minulle.
Tämä on sietämätöntä. En osaa edes hakeutua toiseen syliin, joka voisi toimia lohtuna ja hetkellisenä ratkaisuna. Miksi minä olen siihenkin täysin saamaton? Miksi olen eron suhteen täysin saamaton. Kaikki tässä avioliitossa on valhetta ja paskaa. Miksi minä tässä olen? Miksi minä en osaa lähteä? Miksi minä tuhlaan oman elämäni? Miksi minä suojelen alkoholisoitunutta ja välinpitämätöntä miestäni? Minulta jää oma elämä elämättä saamattomuuteni vuoksi. Kuka tulisi hakemaan minut pois tai edes takomaan päähäni rohkeutta lähteä? Pelkään, että alan itsekin juoda liikaa.
Onko muita samassa tilanteessa olevia? Ilmottautukaa, niin voin puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää tai joka on uskaltanut lähteä. Tulen hulluksi täällä.”
Avoliitossa reilu 2 v
Vaikka rakastin häntä ja kerroin että pilaa suhteemme juomalla.
Ei uskonut!
Ei hänellä ole ongelmaa juomisen kanssa.
Mustasukkaisuus siihen vielä mukaan niin suhde oli mahdoton.
Ero sattui mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa.
Sattuu yhä vaikka aikaa on kulunut yli 1/2v.
Kaipaan hyviä hetkiä joita oli ja läheisyyttä.
Mutta enempi humalaisen jorinaa.
Nyt elän yksin
Ulkoilen
Hyviä ystäviä tullut takaisin elämääni.
Myös Sinulle se on mahdollista!
Lähde, elä, nauti
Se sattuu mutta on sen arvoista!
Nää miehet pitää ennemmin pulloa hyvänä
kuin parisuhdetta.
Ja joku päivä huomaat että naurat , hengität!
Voit tehdä mitä haluat!
ELÄÄ ❣️
Kukaan ei tee sitä sinun puolestasi!
Olin avioliitossa yli 20v. Koko tämän ajan puolisoni joi lisääntyvässä määrin. Olin toistuvasti uhannut lähteä erilleen ja ottaa avioeron.. Hän ei kuitenkaan uskonut minua, vaan joi aina vaan enemmän ja jäi pois töistä, vedoten minun tilanteeseeni.. Lopulta kypsyin tilanteeseeni ja laitoin avioeron vireille ja muutin uuteen asuntoon.
Itse elin 12 vuotta suhteessa, joka ei antanut minulle sitä mitä tarvitsin. Ajattelin jo suhteen alkuaikoina, että kaikki ei ole hyvin mutta pelkäsin olla yksin. Yhtäkkiä tapasin miehen jota rakastin ensisilmäyksellä ja tajusin, että ainoa este minun ja tämän miehen välillä oli avioliittoni. Erosin enkä ole epäröinyt hetkeäkään. Itseäni pelotti koko eroprosessi ja kaikki siihen liittyvä paska mutta kyllä se vaan kannatti.
Myös liian kauan samalla kaavalla elin, ajattelin että jos ymmärrän häntä, odotan että tulee takaisin, oli kysymys kuitenkin jo toisesta pitemmästä suhteesta, mutta ei, olin hidaste, näkymätön nainen… Alkoholi ykkönen, kännykkä toinen… (ja siellä jotain parempaa kuin minä) Seksiä ei enää moneen vuoteen, kun pyytelin, katsoi kuin olisi alkanut oksentaa… Pikku hiljaa kaiken välinpitämättömyyden, itsetunnon hävinneenä, itkut itkeneenä sydämeni lopetti tuntemisen… Lähdin. Nyt etsinyt itseni takaisin, minä riitän, olen kaunis ja onnellinen. Ja asioilla on tapana järjestyä… Ja kyllä, minä elän ❤️
Näytä tämä kirjoituksesi hänelle.
Otin ja lähdin, vaikka kipeää teki. 3 kk meni surussa,mutta nyt en kadu tippaakaan. Olen ominut oman elämäni ja minulla menee hyvin! Pystyn keskittymään omaan hyvinvointiini, lapsiin ja harrastuksiin. Elämä on ihanaa. Ole rohkea ja lähde ❤
Yhteiseloa exäni kanssa kesti lähes 24 vuotta, osa avo- ja osa avioliitossa. Lähes koko suhteemme oli ns. Three-some, jossa se kolmas oli pullo. Ja sille minä hävisin 99.9 %sesti. Vihdoin v. 2015 lähdin, enkä sitä päätöstä ole ikinä katunut. Eron jälkeen elämäni on muuttunut täysin, mm. yli 30 kilon häviämisen myötä. Jälkeenpäin läpikävin melkoisen surutyön itsesyytöksineen mutta se oli tehtävä. Sain 5kymppisenä elämäni takaisin, olen niin ylpeä itsestäni, että pystyin muutokseen. Lähteminen vaatii rohkeutta ja voimaa, mutta niitä sinussa on. Sinä selviät ja onnistut ❤
Täällä samassa tilanteessa yksi nainen. 😔Kaverini puhuvat minulle aamusta iltaan, kuinka tämä on tuhoon tuomittua, ja kuinka tuhlaan vain aikaani. 😔
Olen täysin lukossa, en vain osaa erota.
Miksi et osaa? Kysy itseltäsi miksi, miksi, miksi!! Täysin järjetöntä olla tuossa suhteessa. Miksi ihminen tuhlaa elämäänsä!!
Hei
En ole samassa tilanteessa. Olen kyllä eronnut noin puolitoista vuotta sitten. Alkoholi ei meillä ollut ongelma. Mutta muita ongelmia oli siitäkin edestä. Mä lähdin 7 lapsen kanssa, tietämättä middä meidän yösija on seuraavana yönä. Sain asiat järjestettyä ja tein elämäni parhaimman päätöksen silloin. Olen selvinnyt lasten kanssa vaikka välillä on ollut vaikeaa. Nyt taistelen oikeudessa lasten elatuksesta, josta hän järkiään kieltäytyy. Mutta oikeus tekee siinä päätöksen.
Voin vain sanoa sinulle, että lähde. Miksi tuhlaisit elämääsi noin onnettomassa parisuhteessa. Sä kyllä selviät jos minäkin selvisin lasten kanssa.
Elän elämäni parasta aikaa tällä hetkellä.
En ikinä palaisi entiseen.
Pidä huolta omasta jaksamisestasi. http://www.al-anon.fi -sivuilta löydät apua. Juova alkoholisti sairastuttaa myös läheisiään.
Olin itse samanlainen paska juoppo. Sain apua AA:sta. http://www.aa.fi
Olisi voinut olla minun kirjottamani ,kaikki täsmäs. Yhdessä pian 38v.Lapset muuttaneet kotoa jo vuosia,mutta minä vaan homehdun täällä. Ainoa ero on siinä,että meillä alkoholi on joka iltaista ja kesälomalla kokopäiväistä.
Meillä ei ollut alkoholi, vaan tietokone ja pelit, suoratoisto palvelun sarjat ja elokuvat. Töistä tullessa valmiiseen pöytään, siitä pelaamaan tietokone pelejä tai yläkertaan katsomaan suoratoisto ohjelmia. Kun minä ja lapset siirryttiin iltatoimien jälkeen yläkertaan (iltatoimiin hän ei osallistunut, eikä muutenkaan perhe elämään), hän tuli alakertaan jatkamaan pelaamista/telkan katsomista ja jäi nukkumaan sohvalle. Varmaan hyvin arvattavissa, että seksiä ei enää ollut. Enkä sitä lopulta edes kaivannut, saatikka häntä viereen. Viikonloppuna hän pelasi, joi kaljaa , pesi pyykkiä ja lämmitti saunan. Mitään muuta ei tehnyt ja viikonloppu saattoi mennä puhumatta oikeastaan mistään.
Liian pitkään minäkin sitä katsoin, mutta lähdin kyllä lopulta. Suosittelen sitä sinulle myös. Ihan sama mitä muut ajattelee. Sinun elämä. Älä jää tyytymään, vaan lähde. Elämä odottaa sinua ❤️