”Miksi et halunnut tietää mitä minulle tai meille tarkoittaa parisuhde?”

”Olen keski-ikäinen nainen. Sinkku. Ollut jo jonkin aikaa ja yrityksistä huolimatta koen olevani aina vain enemmän sinkku kuin parisuhteellinen, vaikka vakavasti ottaen ja intiimisti yrittäisinkin seurustella. En enää edes halua määrittää suhdettani ihmiseen parisuhteeksi, siinä määrin oletuksia, odotuksia ja ulkoista painetta tuntuu keski-ikäisen ”parisuhteeseen” liittyvän. Määritelmä istuu tiukassa, kiitos kulttuurin, …

”Pakko myöntää, olen syyllistynyt seksin painostamiseen”

”Mä olen kauhistuneena seurannut tätä keskustelua (ja surullisin mielin lukenut kertomuksia raiskauksista). Jutut on nostaneet mieleen muistoja, ja valitettavasti myös syyllisyydentuntoa. Nyt on siis pakko myöntää, että olen syyllistynyt seksiin painostamiseen. Siis jankuttamiseen ja syyllistämisellä taivutteluun. Se ”joo sittte” ”seksi” oli itsellekin ei niin hyvä kokemus kuin se kyseisen suhteen …

”Menetin neitsyyteni raiskauksen seurauksena”

”Olen seurannut blogiasi pitkään ja arvostan työtäsi tasa-arvoisemman maailman eteen. Lähetän sinulle osan omaa tarinaani ja jos katsot hyväksi asiaksi jakaa sen tai osia siitä blogissasi en pahastu. Vaikka aikaa on kulunut noista tapahtumista 30-vuotta en vieläkään uskalla sitä julkaista omalla nimelläni, sillä pelkään sukulaisteni reaktiota edelleen. Oman kokemuksen mitätöinti …

”Epäilen että nukkuvan, sammuneen tai pahasti humalaisen naisen paneminen on isolle osalle miehistä ihan ok”

”Tosi hienoa että nostat näitä juttuja esiin. Veikkaan että tämä raiskausta koskeva lainmuutos on aika monelle miehelle vaikea asia. Epäilen että nukkuvan, sammuneen tai pahasti humalaisen naisen paneminen on isolle osalle miehistä ihan ok. Eivät välitä miettiä onko homma ok, kun hei mimmi ei pysty vastustelemaan ja ne kaikki muutkin …

”Keski-ikäisen sinkkumiehen markkina-arvo”

”Keski-ikäinen sinkkumies ja korona ajan valitusta. Olen ollut useammassa useamman vuoden suhteessa sekä naimisissa toistakymmentä vuotta joten en ole täysin kokematonparisuhteissa mutta viimeiset vuodet ovat olleet todella vaikeita.Mistähän sitä aloittaisi, koska olen omasta mielestäni paljon parempi livenä kuin esim. Tinderin välityksellä niin viimeiseen kahteen vuoteen on ollut todella vaikea edes …

”Miten ihmeessä olen jaksanut tämän kaiken”

Olen kirjoittanut tätä tekstiä nyt kohta viikon. On ollut todella vaikeaa palata takaisin muistoihin, varsinaista tunteiden vuoristorataa. Välillä itkettänyt ja välillä naurattanut. Ajatus lähteä kirjoittamaan tätä tuli, kun lueskelin muiden tarinoita väkivallasta ja raiskauksista. Halusin kertoa oman tarinani. Aina jossain on valoa, vaikka elämä menisikin päin persettä. Se on yksi …

”Minä olen hoitaja ja minua saa lyödä”

Tämä ei kyllä liity parisuhteisiin mitenkään, mutta laitan siulle kertomuksen hoitajiin kohdistuvasta väkivallasta, jos joskus voit hyödyntää sitä. Itse en uskalla tekstiä julkaista, kun joka asiasta tulee sanomista nykyään työnantajan parjaamisesta. Olen työskennellyt yli puolet urastani TAHTOMATTAAN väkivaltaisten ja muuten käytöshäiriöisten potilaiden, asukkaiden ja asiakkaiden kanssa. Enimmäkseen asiakkaat ovat olleet …

”Haluaisitko rakastella seuraavalla tauolla?” 

”Olet julkaissut viime aikoina ihania tekstejä seksistä. Karita Mattilan mahtava twiitti – ihana naiseus ja ihana Suomi, kun meillä kaikki ovat vapaita tekemään mitä haluavat. Voi mennä baariin, ihastua ja harrastaa nautinnollista seksiä tuntemattoman kanssa. Tai sitten voi tehdä niin kuin minä, ja toinen palstallesi kirjoittanut, ja nauttia seksistä oman …

”Olen kiitollinen hänelle, että olen oppinut rakastamaan näin”

Rakastuin viime kesänä palavasti ja tosissani. Niin tosissani, että mukaanlukien itseni, pelkäsin kenenkään huomaavan mistä oli kyse. Kyllä sen silti kuulemma näki. Toiset jo ennen kuin sitä itsekään huomasin, toiset hyvin pian, kun olin sen huomannut. Useimmat kuitenkin reagoivat tähän näkyvään  rakkauden tunteeseeni hyvin askeettisista lähtökohdista kysymällä ”panetko sä sitä?” …

Apua, nainen kertoi julkisesti harrastavansa seksiä baari-illan jälkeen, hyi, hyi, hyi, paheksun!

Oopperalaulaja Karita Mattila harrasti seksiä baari-illan jälkeen. Hän kertoi siitä itse Twitterissä itse näin: ”Laitoin ruusun rintaan. Tilasin Uberin. Menin kapakkaan. Iskin miehen. Sain seksiä. Nautin!” Aivan mahtava tviitti. Vaan voi sentään. Juuttui korvapuusti kurkkuun monelta suomalaiselta ja varsinkin mieheltä kommenttiosiossa. Hyi mitä meni kertomaan Karita. Eihän kuusikymppinen nainen enää …