Näyttää: 1 - 8 of 8 tulokset

Minä olen lapsi ja minulla on oikeus

Minä olen lapsi ja minulla on oikeus. Vanhempi, kun te riitelette siitä, että kuinka paljon minä tulen olemaan kenenkin luona, niin ajatteletteko omien oikeuksienne lisäksi minun oikeuksia? Vanhempi, kun sinä sanot ääneen, että sinulla on oikeus puhua toisesta vanhemmastani rumasti minun kuulleni, niin ajatteletko sinä minun, lapsen oikeutta olla kuulematta …

Naisen kehosta päättää nainen itse, ei joukko äärikonservatiivisia äijiä!

Oululainen poliisi Petrus Schroderus on yksi vastuuhenkilö ja aloitteen tekijä uudelle kansalaisaloitteelle, jonka avulla yritetään saada kerättyä 50 000 nimeä abortin totaaliselle kieltämiselle Suomessa. Tämä tarkoittaa sitä, että aborttia ei saisi tehdä edes raiskauksen tai insestin kohteeksi joutuneet naiset, jotka olisivat tulleet rikoksista raskaaksi. Aloitteessa esitettiin myös hormonaalisen ehkäisyn kieltämistä, ”koska …

Vieraannuttaminen tuhoaa aikuisen ja lapsen

Kursivoidut kohdat ylen artikkelista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/31/nain-selvisin-lapseni-vieraannuttamisesta-isat-kertovat ”Vieraannuttamisesta alettiin puhua Suomessa vuosikymmenen vaihteessa. Sillä tarkoitetaan kaikkea toimintaa, jolla vanhempi pyrkii häiritsemään toisen vanhemman normaalia suhdetta lapseensa. Ex-puolison mustamaalaaminen, kontaktien rajoittaminen ja perusteettomien pelkotilojen luominen ovat tyypillisiä tapoja vieraannuttaa lapsi vanhemmasta. Tutkimusten mukaan toiminta itsessään on sukupuolineutraalia, sekä miehet että naisen osaavat vieraannuttaa. …

Oikeus omaan elämään

Tällä viikolla on Instagramissa kiertänyt haaste, joka on saanut sysäyksensä naisten oikeuksista. Naiset ovat postanneet itsestään mustavalkoisen kuvan, jolla he ovat antaneet tukensa Turkin naisille. Turkissa hallitus on harkinnut eroavansa Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa sekä syrjintää torjuvasta sopimuksesta. Tähän kun lisää sen, että Euroopan maista oikeistopopulistien hallitsema Unkari …

Kaiken takana on nainen

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä. Meillä hyvinvoivassa länsimaailmassa se on näkynyt muunmuassa siten, että naiset ovat saaneet osaksensa kukkia ja suklaata. Ehkä on silti syytä muistuttaa asioista, joiden pitäisi olla itsestäänselviä muulloinkin kuin teemapäivien juhlapuheissa. 1. Parisuhteessa ei riitä, että nainen saa huomiota yhtenä-kolmena päivänä vuodessa. Huomion kuuluu olla jokapäivästä. Kukkakimpun …

Ihminen

Tämä on kertomus ihmisestä. Hänen tarinansa tulee kertoa tällä viikolla. Olipa kerran ihminen. Hän asui pienessä kylässä maailman pohjoisella laidalla. Kylä oli samanlainen kuin monet pienet kylät ovat, helppoja asuttavia heille, jotka ostavat elämäänsä kylän totuuden. Ymmärtävät sulautua maisemaan. Ihminen oli nuori poika. Kuunteli huoneessaan musiikkia, kirjoitteli päiväkirjaan sanoja ja …

”Jättäkää perheeni rauhaan!”

Otsikko, joka on otettu kommenttiketjusta. Sen on kirjoittanut mies, isä, joka oli lukenut kommenttiketjun muita kommentteja. Ketjussa on kymmeniä väkivaltaisia purkauksia suunnattu vastustamaan perhettä, jossa lapsen vanhempana toimii kaksi miestä. Miten kehtaattekin raiskata lapselta onnellisen lapsuuden itsekkyydellänne, kysyy yksi kommentti. Suoria hyökkäyksiä ihan tavallista perhettä kohtaan, jossa kaksi vanhempaa kasvattaa ja rakastaa lastansa. …

Tyttö, joka halusi matkustaa prinsessalinnaan

Hän oli täyttänyt seitsemän.Hänen vanhempansa kertoivat yllätysmatkasta.Siellä nukuttaisiin prinsessalinnassa,joka olisi täynnä barbeja ja hienoja leluja.Tyttö oli ilahtunut. Vanhemmat halusivat suojella.Tuollaiselle matkalle hän oli aina tahtonut.Oli vuosi 1992 ja Balkanin niemimaa oli tulessa. Perillä ei odottanut prinsessalinna,vaan oululainen vanha mielisairaalarakennus.Siellä majoittui muitakin matkalaisia.Viiden tähden prinsessalinnamatkustajia.Elintasosurffareita, niin kuin vihaa kylvävät ihmisenkaltaiset heistä …