Näyttää: 71 - 80 of 81 tulokset

Miessynnytys 2.0.

Se alkoi puhelinsoitosta. Nyt kannattaisi lähteä tulemaan. Kello oli vähän yli kolmen aamuyöstä. Siirto osastolta kohti synnytyssalia oli alkanut. Pyyhin unikuolan kasvoiltani. Ajoin lujaa. Muutamaa punaista päin. Ei aamuyöllä liiku kuin taksit ja sarjamurhaajat. Eivätkä hekään punaisiin valoihin jää. Taksit edes päivällä. Enpä tiennyt siinä ajaessani, että olisin minä niihin …

Älä ota minua itsestäänselvyytenä

Vanha uutinen maailmalta kertoi miehestä, joka löytyi kuolleena omasta nojatuolistaan. Mies oli ehtinyt olla tuolissaan kuolleena kaksi päivää, ennen kuin hänen vaimonsa oli asian huomannut. Vaimo oli kysyttäessä vastannut, että ei hän kiinnittänyt mieheensä mitään sen kummempaa huomiota, koska hän istui aina muutoinkin illat pitkät nojatuolissaan. Vaimo piti tilannetta niin …

Tähtitaivaan kokoinen kosketus.

Tiedättekö.  Minä tykkään pienistä hetkistä. Sellaisista, että siinä hetkessä ei tarvitse olla muuta kuin tunnelma. Muistan illan lapsuudestani. Oli naapuri nimeltä Minna. Hän oli silloin ehkä seitsemän. Minä olin kahdeksan. Maattiin vierekkäin varaston katolla. Oli syksy ja iltapimeä. Katseltiin tähtiä. Maailma näyttäytyi paljaana silmiemme edessä ja kaikki kauneus oli kahden lapsen nähtäväksi jaettu. Koimme …

Antakaa pojille lupa itkeä ja koskettaa.

Tyttäreni pyytää minua iltaisin ennen nukkumaanmenoa hieromaan hänen päänahkaansa. Teen sen kevyesti kuin hiuksia silittäen. Tärkeintä siinä lienee kosketus. Olin yhdeksäntoista, kun istuin sänkyni laidalla ja maailma ympärilläni oli rikki. Oveeni koputettiin ja sisään tuli mummoni. Hänellä oli mukana kupillinen teetä ja sämpylä. Hän istui viereeni ja laittoi kätensä olkapäälleni …

Loverman Go!

Pokemon Go:n innoittamana suunnittelin uuden rakkaussovelluksen, joka on suunnattu meille miehille. Sovellusta voi pelata ilman kännykkää ja itse asiassa sitä on jopa suotavaa pelata ilman kännykkää. Sovelluksen nimi on Loverman Go ja sitä pelataan näin. Säännöt: 1. Etsi rakkaudellesi kohde, kulje sitä kohti. Katso kohdetta silmiin, hymyile ja tarkkaile hymyileekö hän …

Söpöjen taivas.

Söpöjen taivaassa on kahden istuttava sohva. Söpöjen taivaassa kahden istuttavan sohvan päällä istuu kaksi toisiinsa kietoutunutta. Söpöjen taivaassa ei tarvita sanoja. Söpöjen taivaassa sanat ovat luettavissa sohvalla istuvien katseesta. Söpöjen taivaassa ei vielä tänään mietitä huomista. Söpöjen taivaassa mennään toista ihmistä niin lähelle, kuin vain toista ihmistä lähelle voi mennä. Söpöjen …

Kaikki elämäni naiset osa 1: Toisillemme auki oleva syli.

Muistatko, kun meillä oli salapaikka. Se oli asuntomme lähellä sijaitsevan järven rannalla. Menimme sinne iltaisin, silloin kun aurinko alkoi jo laskea. Meillä oli mukana viinipullo, halpa alarivistä ostettu. Istuimme toistemme lähellä ja vaikka ilta viileni, niin meillä ei ollut kylmä. Puhuttelin sinua hellittelynimillä, joita olin kehitellyt useita ja sinä vastasit …

Kosketuksesta kosketuksen puutteeseen -Parisuhteen vuodet 1-4

1. Ensimmäisen vuoden aikana katsomme toisiamme silmiin useita kymmeniä kertoja päivässä. Toisen vuoden aikana katseemme kohtaa telkkarin ruudulla katsoessamme samaa ohjelmaa. Kolmantena vuotena hankimme isomman telkkarin ja katseemme harhailevat kohtaamatta ruudun eri reunoilla. Neljäntenä vuotena hankimme isomman asunnon ja toisen television ja katsomme eri ohjelmia eri huoneissa. 2. Ensimmäisen vuoden …

Sana pääsiäiseksi: Kosketa minua

On olemassa sohva. Sohvalla istuu kaksi ihmistä, sinä ja sinun rakastettusi. Sinä istut sohvan toisella reunalla ja rakastettusi sohvan toisella reunalla. Keskellä on tyhjä paikka. Se, jota rakkauden tilaksi kutsutaan. Sillä paikalla on puhelin, ehkä kulhollinen syötävää, mutta se on ihmisistä tyhjä. Se on parisuhteenne tila. Väliinne on tullut etäisyys, …

Mies ja tunteet: Osa 19

Peilikuva. Mikä mies sä kuvittelet oikein olevinasi? Kysymys viestin muodossa. Mikä mies minä kuvittelen oikein olevinani? Päätin ottaa selvää. Kävin hakemassa keittiöstä tuolin. Laitoin sen eteisessä olevan peilin eteen. Mies, kolmekymmentäyhdeksän vuotta, kasvoillaan parta, jota on pitänyt neljän kuukauden ajan, koska päätti tietoisesti haluavansa kaivaa itsestään esiin miestä, joka on …